Blogi siirtyy

Hei,

päätin nyt, että siirrän blogini Wordpressiin ja jatkan siellä kirjoittamista. Syynä on se, että opintoni jatkuivat ja yksi tehtävistäni on nettisivujen teko ja päätin siis hyödyntää jo olemassa olevaa aihetta, eli tätä blogia. Pieniä muutoksia on havaittavissa ulkonäöllisesti ja nimi on myös muuttunut, mutta ei oikeastaan kummempia. Samalla "kaavalla" jatketaan. :)

Alla olevasta linkistä pääsee uudelle sivulle:
https://hamarankulkija.wordpress.com/

Tervetuloa lukemaan!

-Sofia

Fiilikset

Parin viimeisen päivän fiilikset kiteytettynä. Laulujen sanat puhukoon puolestaan.

Kohtaaminen ja esiintyminen

Olen tässä jonkin aikaa miettinyt, että miksi reagointi uusien ihmisten tapaamiseen tuntuu muuttuvan ikää tullessa lisää. Varmasti sitä tulee tietoisemmaksi itsestään ja käyttäytymisestään, mutta haluammeko me kenties tehdä vaikutuksen uusin tuttavuuksiin? Uskommeko, että se tekee meistä jotenkin kiinnostavampia? Entäpä esiintyminen? Vaikuttaako siihen ihmisten määrä ja millä tavalla?

Viimeaikoina olen jostain syystä alkanut jännittämään enemmän uusien ihmisten kohtaamista. Toki se on hyvin tilannekohtaistakin. Jos olen jossain ja uusi ihminen tulee juttelemaan ihan spontaanisti, niin ei siinä kerkeä jännittämään. Silloin vaan mennään tilanteen mukana ja jos keskustelu toimii, jatkuu se sen suuremmitta ongelmitta ja jos taas ei, niin tilanne päättyy toivon mukaan nopeasti. Mutta jos tapaankin uuden ihmisen niin, että tiedän meidän kohtaavan jossain sovitussa tilanteessa tai joku ystävä haluaa esitellä minut muille ihmisille, niin silloin jännitys astuu mukaan kuvioihin ja yrittää kaikin mahdollisin keinoin muistuttaa olemassaolostaan. Kädet alkavat hikoamaan, ne saattavat tuntua samaan aikaan kylmiltä, Pulssi kiihtyy, jalat ei tunnu liikkuvan ja kurkku tuntuu kuivalta. Kun on aika puhua, tulee ääni kuitenkin yleensä selkeästi ulos ja kuulostan "normaalilta". Yleensä keskustelut eivät muutenkaan tuota ongelmia, sillä pidän niistä. Puheen pitäminen onkin sitten se jännittävä asia. Se on jokseenkin jännä, sillä en jännitä samalla tavalla kun nousen lavalle laulamaan tai näyttelemään.

Kun olen lavalla laulamassa tai näyttelemässä, on minulla selkeää, että mitä minun tulee tehdä. Osaan sanat, tiedän ajoitukset ja olen voinut valmistautua koitokseen. Adrenaliini virtaa, pieni jännitys pitää keskityyneenä ja tunnen olevani mukana jossain suuremmassa jutussa (vaikka mistään suuresta ei olisi kysymys). Se on minulle nautinto. Puheen pitäminen taas,,, No se on kaikkea muuta kuin nautinnollista. Vaikka olisin valmistellut puheen, en koe sitä aina helpottavaksi asiaksi. Minulle se on enemmänkin suuntaa antava aihe, jonka pohjalta sitten puheeni pidän. Koskaan en kuitenkaan voi tietää täysin, mitä minun tulisi varmasti sanoa ja se hermostuttaa. Jos lukisin suoraan paperista puheen, en välttämättä pystyisi keskittymään kuulijoihin samaan aikaan, sillä silmäni seuraisivat tekstiä, etten pääsisi putoamaan riveiltä. Puheen pitäminen tutuille jännittää enemmän, kuin jos pitäisin sen tuntemattomille. Puheen pitäminen muutamalle ihmiselle tuntuu tuskallisemmalta, kuin jos paikalla olisi kymmeniä ihmisiä.

Oli kuitenkin kyseessä mikä tahansa näistä mainitsemistani asioista, niin täytyy yritttää muistaa, että olen ihminen siinä missä muutkin. Minulla on lupa jännittää, mutta minulla on lupa myös nauttia siitä kokemuksesta ja tunteesta, joka yleensä jälkikäteen tulee. 

Kuulutko sinä ihmisiin, jotka jännittävät uusien ihmisten tapaamista? Vai oletko kenties sellainen, että et juurikaan mieti asiaa, vaan annat mennä täysillä? Miten on esiintymisen laita? :)

Kiva kun poikkesit lukemassa! Hyvää päivän jatkoa!

Tervetuloa!

Heippa!

Tervetuloa lukemaan Hämärän kulkijaa! Koska aloitin tämän blogin vasta, niin paras aloittaa myös esittelemällä ensin itseni, mielenkiinnon kohteeni ja myös sen, mitä varten tätä blogia kirjoitan.

Nimeni on siis Sofia ja olen 23-vuotias nuori nainen Turusta. Opiskelen tällä hetkellä kulttuurituotantoa Humakissa. Tavoitteeni on valmistua sieltä vuoteen 2018 mennessä ja sen jälkeen toivon löytäväni hyvän työpaikan alalta. Harrastan laulamista ja näyttelemistä. Olen laulanut oikeastaan ihan pienestä lähtien, mutta varsinaiset yksityistunnit aloitin vuonna 2013. Teatterin aloitin puolestaan vuonna 2011 ja sille tielle ollaan sitten jääty. Laulaminen on minulle henkireikä. Laulan iloisena ja myös surullisena. Naapureillani on varmaan mennyt hermot muutamaan otteeseen, mutta eipähän ainakaan valituksia ole postilaatikosta tipahtanut sisään. 

Pidän musiikista, lukemisesta (silloin kuin sille oikeasti löytyy aikaa), kokkaamisesta, ystävien seurasta ja Netflixistä. Pidän myös monesta muusta asiasta, mutta eiköhän niihin palata tässä blogin kehittymisen aikana. Huumorintaju on minulle tärkeää, mutta osaan myös olla vakava. En käy usein juhlimassa, vaan viihdyn enemmänkin ravintoloissa nauttien hyvästä ruuasta, juomasta ja ystävien seurasta. En sano, ettenkö joskus kävisi juhlimassa, mutta se ei tosiaan ole yleistä. Siinäpä nyt yleisimmät jutut. Kysymyksiä saa laittaa tulemaan ja vastaan niihin parhaani mukaan.

Syy, miksi aloitin tämän blogin on se, että pidän kirjoittamisesta ja haluan tuoda ajatuksia jollain tavalla ulos. Blogissa voin rauhassa kirjoittaa mitä haluan ja ihmisillä on vapaa pääsy lukemaan niitä, jos vain kiinnostaa. Minulla oli aiemmin blogi nimeltä Locked in the mirror, mutta se sitten jäi kiireiden vuoksi. Nytkin on kiirettä, mutta kirjoituksieni onkin tarkoitus tulla silloin kuin siltä tuntuu, eikä väkisin. Blogini tulee varmasti olemaan varsinainen sekametelisoppa, mutta tarkoituksella en ole rajannut aiheita, vaan mielivaltaisesti kirjoitan asioista, mitkä tuntuu sillä hetkellä oleelliselta. Se voi liittyä harrastuksiini, opiskeluun, kauneuteen, yleiseen pohdiskeluun tai ihan mihin vaan.

Tässä kaikki tällä erää. Kiitos, jos jaksoit lukea tämän ja jos jaksat odottaa seuraavaa postausta, joka tulee määrittelemättömän ajan kuluttu, mutta kuitenkin mahdollisimman pian. :)

Loppuun vielä kuva blogin kirjoittajasta ja yhden kappaleen sanat, jotka on soinut viimeiset kaksi päivää päässä. 

Kaikki Askeleet - Johanna Kurkela

Vain yhden sydämen Meitä kahta varten Teki taivas aikoinaan Kun luoja näki sen Enkeleiden virheen Piti sydän puolittaa Minä synnyin tuhat kertaa Sinä kuljit jossakin Eikä tiennyt kumpikaan Että sydän kyllä muistaa Ja se tahtoo takaisin Toisen puolikkaan

Kertosäe:

Aivan kaikki askeleet Yksi kerrallaan Ovat tänne johtaneet Aivan kaikki kyyneleet Kaikki askeleet ovat tänne johtaneet Kauas, kauas vaelsin Jotain aina etsin Läpi vuosituhanten Monta, monta kertaa luulin Vastauksen jo löysin Ja mä kuljin nauraen Enkä ymmärtänyt koskaan Mikä voima sisälläin Piti aina otteessaan Että sydän kaiken aikaa Mua kiskoi sinuun päin Ei se voinut luovuttaa Kertosäe: Puoli sydäntä jaksoi kulkea edellä Minä löysin sinun luo, takaisin sinun luo Kertosäe: