Olen tässä jonkin aikaa miettinyt, että miksi reagointi uusien ihmisten tapaamiseen tuntuu muuttuvan ikää tullessa lisää. Varmasti sitä tulee tietoisemmaksi itsestään ja käyttäytymisestään, mutta haluammeko me kenties tehdä vaikutuksen uusin tuttavuuksiin? Uskommeko, että se tekee meistä jotenkin kiinnostavampia? Entäpä esiintyminen? Vaikuttaako siihen ihmisten määrä ja millä tavalla?
Viimeaikoina olen jostain syystä alkanut jännittämään enemmän uusien ihmisten kohtaamista. Toki se on hyvin tilannekohtaistakin. Jos olen jossain ja uusi ihminen tulee juttelemaan ihan spontaanisti, niin ei siinä kerkeä jännittämään. Silloin vaan mennään tilanteen mukana ja jos keskustelu toimii, jatkuu se sen suuremmitta ongelmitta ja jos taas ei, niin tilanne päättyy toivon mukaan nopeasti. Mutta jos tapaankin uuden ihmisen niin, että tiedän meidän kohtaavan jossain sovitussa tilanteessa tai joku ystävä haluaa esitellä minut muille ihmisille, niin silloin jännitys astuu mukaan kuvioihin ja yrittää kaikin mahdollisin keinoin muistuttaa olemassaolostaan. Kädet alkavat hikoamaan, ne saattavat tuntua samaan aikaan kylmiltä, Pulssi kiihtyy, jalat ei tunnu liikkuvan ja kurkku tuntuu kuivalta. Kun on aika puhua, tulee ääni kuitenkin yleensä selkeästi ulos ja kuulostan "normaalilta". Yleensä keskustelut eivät muutenkaan tuota ongelmia, sillä pidän niistä. Puheen pitäminen onkin sitten se jännittävä asia. Se on jokseenkin jännä, sillä en jännitä samalla tavalla kun nousen lavalle laulamaan tai näyttelemään.
Kun olen lavalla laulamassa tai näyttelemässä, on minulla selkeää, että mitä minun tulee tehdä. Osaan sanat, tiedän ajoitukset ja olen voinut valmistautua koitokseen. Adrenaliini virtaa, pieni jännitys pitää keskityyneenä ja tunnen olevani mukana jossain suuremmassa jutussa (vaikka mistään suuresta ei olisi kysymys). Se on minulle nautinto. Puheen pitäminen taas,,, No se on kaikkea muuta kuin nautinnollista. Vaikka olisin valmistellut puheen, en koe sitä aina helpottavaksi asiaksi. Minulle se on enemmänkin suuntaa antava aihe, jonka pohjalta sitten puheeni pidän. Koskaan en kuitenkaan voi tietää täysin, mitä minun tulisi varmasti sanoa ja se hermostuttaa. Jos lukisin suoraan paperista puheen, en välttämättä pystyisi keskittymään kuulijoihin samaan aikaan, sillä silmäni seuraisivat tekstiä, etten pääsisi putoamaan riveiltä. Puheen pitäminen tutuille jännittää enemmän, kuin jos pitäisin sen tuntemattomille. Puheen pitäminen muutamalle ihmiselle tuntuu tuskallisemmalta, kuin jos paikalla olisi kymmeniä ihmisiä.
Oli kuitenkin kyseessä mikä tahansa näistä mainitsemistani asioista, niin täytyy yritttää muistaa, että olen ihminen siinä missä muutkin. Minulla on lupa jännittää, mutta minulla on lupa myös nauttia siitä kokemuksesta ja tunteesta, joka yleensä jälkikäteen tulee.
Kuulutko sinä ihmisiin, jotka jännittävät uusien ihmisten tapaamista? Vai oletko kenties sellainen, että et juurikaan mieti asiaa, vaan annat mennä täysillä? Miten on esiintymisen laita? :)
Kiva kun poikkesit lukemassa! Hyvää päivän jatkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti